torstaina, syyskuuta 25, 2014

countryside look


 
 
  
 
 
 
 
 
 

Hejsan taas tännekkin! Viime viikko onkin taas vierähtänyt ennätys vauhtia ohi, niin koeviikkoon valmistautumisen osalta kuin kaiken muunkin kiireen. Onneks kuitenkin löysin edes vähän aikaa esitellä teille näitä countryside henkisiä asukuvia parin viikon takaa, kun oli vielä edes vähän kesäisemmät säät ulkona. Nimittäin tuolla rennolla flanellipaidalla ja vaaleilla farkuilla tarkeni ulkona ilman mitään ongelmia ihan iltaan asti. Toisin kuin nyt... Pihalle lähtiessä pitää pukea vähintään takki ja kaulahuivi, ettei ihan paleltuisi aamupakkasilla. Ja iltapäivällä se takki ja kaulahuivi ovatkin ihan liian lämpimiä siihen säähän. Ärgh, miksi suomen ilmaston pitää olla näin vaikea? Seuraavaksi tulevatkin ne innolla odottamani jatkuvat vesisateet ja harmaa ilma. Nämä countryside kuvat ovatkin sitten virallisesti ensimmäiset syysasu kuvat tältä vuodelta. Nämä ovat myös viimeiset asukuvat joissa tulette näkemään minun omat luonnollisen väriset hiukseni, nimittäin perjantaina kampaajalla käydessäni päätin vihdoin toteuttaa jo pitkään haluamani toiveen eli hiusten värjäämisen! Näistä uusista hiuksista onkin luvassa uutta postausta sitten ensi viikon puolella, kun on selvitty (toivottavasti) koeviikosta. Esimakua näistä uusista hiuksista löytyykin jo instagramin puolelta @tanjamariaaaa . Nyt kuitenkin palailen takaisin opiskelemaan noita psykologian asioita, jotta ehkä oppisinkin jotain huomista koetta varten. Pakko kyllä myöntää, että silloin kun oikeasti tulisi opiskella kaikki muu onkin yhtäkkiä paljon kiinnostavampaa, motivaatio selkesti korkealla :-D 
                                                                Mukavaa alkuviikkoa kaikille ♡ 

torstaina, syyskuuta 18, 2014

Suomi Road Trip !!


Varoitus! Luvassa kuva pläjäys!

Vihdoin ja viimein sain koottua teillä postauksen tästä kuukauden takaisesta road tripistä! Kyseessähän oli siis viikon kestävä matkailu ympäri suomea (toisin sanoen pitkin keski-suomea mökille päin) autolla. Idea tähän lähti ihan siitä, että jotain tekemistä piti kehittää viimeiselle loma viikolle ennen kuin lukion elämä kutsuu. Päätimme siis yhdistää jokaisen toivoman mökillä käynnin sekä Jyväskylän asuntomessut, mukaan tähän reissuun mahtui näiden lisäksi vielä vaikka mitä muuta. Jotei tästä postauksesta tulisi mitään jätti pitkää ellei se jo sitä ole (sillä noita kuvia tuolta reissulta kertyi aikas monta... hups!) päätin yksinkertaisesti laittaa kuvat kollaaseihin, mistä ne ovatkin helpommin katseltavissa. 

 1. Matka DVD-soitin ja pari leffaa, ready to go on the road! 2. Virallisesti poistuttu kehä kolmosen ulkopuolelle, lande täältä tullaan. 3. Ihana järvi maisema Joutsassa. 4. kaakao & punasipulicurrykana voikkari oli muuten kerrassaan taivaallista Pitää itsekkin tehdä tälläisiä! 

 5. Järvi maisemien ihaillun jälkeen matka jatkuikin kohti Jyväskylää ja näköala kylpylää. 6. Ensimmäisen päivän jälkeen olinkin ihan puhki, niin ajelemisesta kuin myös siellä kylpylässä olemisesta, joten kana pitat tulivat todellakin tarpeeseen! 7. Jyväskylän satama maisemaa 8. Lopuksi vielä ilta jätskit satamassa, nam ♥ 

 9. Seuraavana päivänä suunnattiinkin asuntomessuille! 10. Tälläisen olohuoneen minäkin joskus haluaisin. 11. Aivan ihana ruokailu ja oleskulu tila, korkealla katolla ja koko seinä ikkunoilla 12. Dream 

 13. Jokaisen tytön unelma, Oma pukeutumishuone! 14. Always kiss me goodnight  15. Jos omistaisin tälläisen makuuhuoneen, en varmasti poistuisi sieltä koskaan. 16. Moderni seinä "tapetti"  

 17. Lukunurkkaus taivaallisen pehmeällä nojatuolilla  18. Sneak peek 19. Oma avonuotio takapihalla, syys iltojen paras vietto paikka 20. Koko seinä ikkunat, ikuinen unelmani! 

 21. Mistä näitä ihania makuuhuoneita oikeen tulee? 22. Moderni siustus ja vanha puu yhdistettynä toisiinsa 23. Vaalea olohuone ja luonnonvalo, täydellistä. 24. Tälläisen minäkin tarvitsen!

 25. Sleep in the arms of your great love 26. Asuntomessu ootd 27. Jalat rakoilla ja energia vajaus = pizza hetki 28. Lisää jyväskylän satama maisemaa. 

 29. Kolmantena päivänä otimme suunnaksi Kuopion! 30. Varmastikkin yksi parhaimmista vohveleista mitä olen syönyt, tuli nautittua Kuopion torilla. 31. Matkalla korkeanpaikankammoisen benji- hyppyyn eli 350 metriä merenpinnan ylöpuolella olevan näköala torniin kiipeäminen 32. Aivan huikeat maisemat! 

 33. Vihdoin ja viimeinen tuttu mökkitie näkyy jo 34. Salaisen satama kanavan löytäminen 35. Täydellistä mökkiherkkua 36. Ukkos myrskyjä ja salamia. 

 37. Aurinkoinen päivä satamanlaiturilla räpylä jätskin kanssa, nam! 38. Eikä suomesta löydy mitään muutakuin vettä, vettä ja vettä 39. Minigolfausta helle säällä, huono ideako? 40. You win or lose 

 41. Mökki aamiaista kesä aamussa  42. kotapolulla seikkailua 43. Iltauintia laskevassa auringonlaskussa. 44. Viimeinen mökki ilta, sitten on aika suunnata kohti kotia ja kesä om virallisesti ohi.... 

45. kesälato kahvittelua! 46. Joensuun keskustassa oli myös menossa maalaismarkkinat missä oli esillä monia erilaisia vanhoja autoja, kuten tämä vanha posti bussikin. 47. Lisää niitä satama maisemia 48. Laukkupakattuna, mahtava reissu takana, itku silmässä. Aika siis palata takaisin pääkaupunki seudulle, melkein ehjin nahoin.   

// Huh! Toivottavasti joku teistä jaksoi lukea tänne loppuun astikkin :-D Mutta lyhennettynä versiona siis Suomi road trippini oli kerrassaan mahtava! Paljon nähtävää, tekemistä ja tapahtumia, näin se kesä kuuluukin lopettaa!!!

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014

Paris 01

 
 
 
T-paita ~ gina tricot  
Housut ~ Zara 
Kello ~ DKNY
  
 
 
 
 
Hejsan!
Päätinpä tulla esittelemään teille vähän kuvia lentokone bongailusta auringonlaskussa sekä yhtä vaate uuttukaista. Jotkut tarkkasilmäisimmät teistä ovatkin saattaneet huomata, että asu kuvissani ei näy juuri koskaan t-paitoja. Tämä johtuu ihan yksin kertaisesti siitä, että omistan noin. viisi t-paitaa ja ne kaikki ovat melkein saman tyylisiä.....Hups! Jotenkin kaikki t-paidat muistuttavat minusta liikaa toisiaan tai näyttävät liian samanlaisilta, joten niitä tuleekin harvemmin käytettyä. Nyt olenkin viime aikoina yrittänyt laajentaa t-paita kokoelmaani, sen jälkeen kun löysin sen edellisen aivan ihanan pariisi henkisen paitulin!  Ja samalla teemalla jatketaan nytkin, hahaha. Tällä kertaa tosin on kyseessä rento basketball tyylinen paituli. Se yhdistettynä vihreisiin crazypantseihin ja rentoon puoli nutturaan olikin täydellinen yhdistelmä alkavaan syys ilmaan. Tälläiseltä asuni näyttävätkin useimmiten kouluun lähtiessä- Simppeli ja rento mutta kuitenkin kivan näköinen! Ehkä vielä joskus lähi tulevaisuudessa vaatekaappini tulee sisältämään jonkun muunlaisen kuin simppelin t-paidan.Nyt kuitenkin jatkan tätä valmistautumista ekaan lukion koeviikkoon, mitäköhän siitäkin tulee.... 

Mukavaa alkuviikkoa kaikille! 

tiistaina, syyskuuta 09, 2014

My hobby dance (27. talent)

" Dance is the hidden language of the soul "  

Tanssi on ollut mulle se the number one thing jo seittemän vuotta ja kun sitten viime vuonna sain kuulla, että en ehkä koskaan pystyisi enään palaamaan tanssilattialle älysin sen vasta oikeasti. Olin siihen asti aina pitänyt tanssia vain harrastuksena, en niinkään rakkautena lajiin mitä se nyt on minulle. Voitte varmastikkin kuvitella tilanteen jossa teiltä kielletään jokin asia mitä rakastatte ylikaiken, ettäkä saa enään koskaan tehdä sitä uudestaan. Tiedän se tuntuu kauhealta. Ette tiedä mitä te tekisitte enään elämälläne, sillä menetit juuri sen asian missä olit hyvä. Ei voi muuta kuin levätä ja kuntoutua sekä toivoa, että ehkä joskus vielä saisit sen mahdollisuuden uudestaan palata sinne tanssilattialle ja näyttää, että pystyt siihen. Tämä hetki kohtasi minut viime syksynä. Itku ja raivo kestivät monta päivää. Kunnes vihdoin ehkä sisäistit sen, että se on loppu nyt. Mutta en antanut periksi! Kun minulta kysyttiin mitä haluaisit tehdä tanssin lisäksi vastasin, että tanssia! Harjoittelin ja kuntoutin itseäni, ajatellen kokoajan että syksyllä olen taas tanssilattialla. Vaikka välillä tuntuikin siltä, että mikään ei auta eikä tästä tule mitään jatkoin silti harjoittulua. Ja voitte vain kuvitella sen tunteen kun viimeisellä kuntoutus kerralla teille sanotaankin, että saat palata tanssilattialle vaikka aluksi sen ei pitänyt olla mahdollista! Tässä kohtaa et enään itkenyt surusta vaan ilosta, että sinä ihan oikeasti pystyit siihen minkä piti olla mahdotonta. Vaikkakin sain kuntoutettua itseni niin, että pääsin takaisin sinne tanssilattialle en tule kuitenkaan koskaan olemaan yhtä hyvä kuin olin ennen. Aina tulee olemaan jotain mitä pitää korjata ja harjoitella, ehkä jopa sellaisia juttuja mitä en pysty tekemään ollenkaan. Pääasia on kuitenkin se, että pääsit takaisin rakkaan lajisi pariin Tämä kauhun hetki avasikin silmäni sille, että vaikka joku sanoo sinulle, että et pysty tekemään sitä näytä niille, että sinä pystyt! Nyt olenkin viettänyt viimeiset pari viikkoa iloisesti siellä tanssilattialla, harjoitellen, harjoitellen ja harjoitellen. Ja samalla toivoen, että vihdoin ja viimein pääsisin vielä takaisin sinne yleisön eteen. 


sunnuntaina, syyskuuta 07, 2014

Brookies!

 
Nyt olisi taas aika leivonta postaukselle! Tällä kertaa olisikin luvassa yksinkertaista, mutta erittäin herkullista ohjetta brookieihin! Brookiet ovat siis browniesin ja cookien yhdistelmä, elikkäs suklaaherkku keksillä näin fiksummin ilmaistuna. En ollut koskaan aijemmin nähnyt tai kuullut näistä brookieista ennen kuin aloimme R:n kanssa etsiä netistä jotain uutta leivonta ohjetta niiden jo monta kertaa leivottujen mokkapalojen tilalle. Ohjeen perusteella nämä näyttivät erittäin simppeleiltä tehdä, joten lähdimme ihan mielenkiinnolla kokeilemaan! Ja yllätys yllätys ne onnistuivatkin aivan loistavasti ♥  

Miten nämä herkulliset brookiesit sitten tehtiinkään:

 
Aluksi laita uuni lämpenemään 200 asteessa sekä ota reunallinen uunivuoka jonka vuoraat leivinpaperilla.

Brownies-taikina 
160 g voita 
100 g tummaa suklaata 
2 ½ dl sokeria 
1/4 tl suolaa 
2 tl vanilijasokeria 
2 munaa 
2 ½ dl vehnäjauhoja 

Cookie-taikina 
125 g voita tai margariinia 
1 1/4 dl sokeria 
1 muna 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl vanilijasokeria 
3 dl vehnäjauhoja 
75 g suklaarouhetta (ei ole pakollinen)

Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää sukalaapalat voisulaan. Sekoita kunnes suklaa on sulanut, sen jälkeen lisää yksitellen sokeri, suola, vanilijasokeri, munat ja jauhot.  


Seuraavaksi valmistetaan cookie-taikina. Vatkaa kulhossa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna sekä leivinjauhe ja vanilijasokeri. Lisää myös jauhot yksitellen ja halutessasi suklaarouhe.


Tämän jälkeen esipaista pohjaa noin. 10-15 min. Pohjan kuuluu jäädä vähän taikinaiseksi joten älä kypsennä sitä kokonaan, sillä se jähmetetään jääkaapissa. Esipaiston jälken lisää cookie-takina nokareina paistoksen päällä. Jatka paistamista vielä noin. 13 min ( kokeile taikinaa tikulla ennen sen pois ottamista, jotta näät kuinka tahmeaksi se on jäänyt), jonka jälkeen anna taikinan jäähtyä vähän aikaa ennen sen laittamista jääkaappiin. 

 
 
 Lopuksi leikkaa takina haluamiksi paloiksi ja nauti! 
Huom! Jos taikina vaikuttaa leikatessa tahmealta suosittelen laittamaan sen muutamaksi minuutiksi pakastimeen.