lauantaina, toukokuuta 20, 2017

Blogini muuttaa?

Olen jo pitemmen aikaa miettinyt, että haluaisin jollain tavalla muuttaa blogini ulkomuotoa nimittäin ainakin viimeiset 2 vuotta blogini on ulkoisesti näyttänyt hyvin samalta. Viime aikoina tämä tuttuja turvallinen ulkomuoto on jotenkin alkanut häiritsemään minua enämmän ja enemmän, koska mielestäni tämä nykyinen asetelma ei edusta minua kokonaisuudessaan. Ja tällä tarkoitan sitä, että se ei ole enää minun tyylineni. Haluan kuitenkin, että blogi ulkoasukin edustaa minua ja sellaista tyyli mikä minua miellyttää. Tästä syystä päätinkin sitten lähteä tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja miten voisin toteuttaa tämän päässäni olleen vision. 

 
 Pitkään kokeiltuani kaikenlaisia ulkonäöllisiä vaihtoehtoja täällä bloggerin puolella, olin jo alkamassa turhautua, koska ne muutokset ja asiat mitä halusin tehdä eivät tuntuneet onnistuvan niin kuin olin halunnut tai kokonaisuudessaan ne eivät vain toimineet. Pitkän tutkinnan ja pienimuotoisen sattumankin kautta löysin kuitenkin ratkaisun tähän ongelmaani. Tämä ratkaisu kuitenkin edellytti sitä, että bloggaamiseni täytyisi jatkua aivan uuden sivuston alla. Itselleni tämä muutos on hyvinkin iso sillä minun täytyy totutella uudenlaiseen tapaan tehdä asioita blogissani. Nykyinen toimintamallini on nimittäin niin rutiinin omainen ja helppo kun tiedän mitä klikkaamalla saa mitäkin, mutta tässä uudessa homma ei menekkään niin simppelillä tavalla. Mutta kokonaisuudessaan olen erittyin tyytyväinen tähän päätökseeni, sillä loppujen lopuksi tämä ratkaisee montakin ongelmaa joita olen viimeaikoina kokonut, vaikkakin tämä tuo mukanaan muutaman uuden ongelman ja haasteen. Parasta tässä ratkaisussani on kuitenkin se, että sain siirrettyä myös nämä vanhan blogini postaukset uuden blogini puolelle, joten vanhat postaukseni eivät katoa minnekkään eikä tarvitse aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä, koska se ei ollut missään nimessä tämän muutoksen tarkoitus. Seuraavat pari kuukautta menevätkin sitten siinä kun yritän opetella tähän uuteen bloggaus alustaani, mutta ainakin tämä muutos tuo luultavasti mukaan paljon uusia elementtejä bloggaamiseeni! ❤

Blogiani voi siis jatkossa lukea osoitteesta: 

//Uudesta blogistani löytyy myös kaikki vanhemmat postaukseni mitä olen tänne kirjoittanut!