torstaina, huhtikuuta 20, 2017

Onnistuminen?

Jotkut teistä ehkä muistavatkin kuinka vuodenvaihteessa kirjoitin tänne blogiini siitä, että en ole koskaa aikaisemmin tehnyt itselleni minkäänlaisia uudenvuoden lupauksia, mutta päätinkin, että tänä vuonna kokeilisin kerrankin tehdä itselleni muutaman yksinkertaisen lupauksen joita voisinkin oikeasti noudattaa.  
Toissa päivänä huomasinkin sitten, että en ole ajatellut näitä uudenvuoden lupauksiani pitkään aikaan enään. Jotenkin ihmeen syystä kuitenkin olen pysynyt näissä lupauksissani ?!  

 Urheilu motivaationi on palannut takaisin, toisin ei se vieläkään aivan katossa ole varmaankin sen takia, että onnistuin loukkaaman polveni, joten ihan kaikki sali treenit eivät ole sen takia viime aikoina olleet käytössä. Mutta nyt kun tässä katson treenisovellustani niin olen käynyt vähintään sen 2 kertaa viikossa salilla! Tämä on ehkä niitä voiton tunteita, jolloin voi olla ylpeä itsestään ja siitä, että ihan alitajuntaisesti olenkin sitten löytänyt treenimotivationi takaisin. 

 Toinen ehdoton onnistumiseni on ollut se, että karkkikipponi on onnistunut pysymään itsestäni kaukana hyvinkin usein. Nykyisin kerran viikossa on se hetki kun herkutellaan (tosin kyllä tähänkin välillä tulee poikkeuksia kuten esim. pääsiäisenä 🐣). Kuitenkin minä ja karkkikippo ei olla enää niitä parhaimpia kavereita kuin silloin joskus vielä olimme.  
Myös lupaukseni siitä, että alkaisin tekemään asioita nyt enkä vasta huomenna tai viikonpäästä on onnistunut yllättävän hyvin ottaen huomioon, että edelleen toteutan tätä asennetta silloin kun ei ihan oikeasti huvittaisi tehdä jotain, kuten vaikka imuroida tai pyyhkiä pölyjä. Mutta monessa muussa asiassa olen ottanut tämän uuden asenteen käyttööni, sillä muuten moni asia jäisi varmastikkin minulta tekemättä.  

 Haalari ↦ h&m 
Neule ↦ forever21 
Kengät ↦ vans 
Kangaskassi ↦ fiorellashop 
Kello ↦ Dkny 
Ainoa kompastuskiveni näissä lupauksissa on varmastikkin ollut se arkimeikistä eroon pääseminen, nimittäin nykyisin meikkaan enää ehkä kaksi kertaa viikossa ja joka kerta sekin on vain hyvin simppelisti. Tämä kouluton elämänvaihe on tuonut mukanaan hieman rennommantyylin, johon kuuluvat enemmäkseen meikittä eläminen sekä samat kotivaateet jatkuvasti päällä. Onneksi sentään töissä käydessä voi meikata ja pukeutua vähän siistimminkin.  

Tämä on ehkä paras fiilis mitä oikeasti voi kokea, kun tiedät, että onnistuit niissä tavoitteissa mitä asetit itsellesi! Varsinkin kun tämä onnistuminen on tapahtunut hieman salaa sinun huomaamattasi, mutta kai se sanonta sitten on totta, että elämän tapaa ei louda muutamassa viikossa vaan se vie aikaa monta kuukautta eikä se ole väkisin saavutettavissa. Jos kerran voin onnistua näin yksinkertaisissakin lupauksissa, niin ehkä minun pitäisi asettaa itselleni uusiakin tavoitteita, jotka haluaisin saavuttaa vielä tämän vuoden aikana ✌ 

sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2017

Keskiviikkon outfit & uusi objektini?

Jotkut teistä ehkä muistavatkin kuinka onnistuin hiihtolomalla rikkomaan kamerani objektiivin automaattitarkennuksen kokonaisuudessaan. Olin vähällä vaipua epätoivoon siinä kohtaa koko kameran kanssa, koska manuaalitarkennus on asia joka vaatii opettelua ja minulla ei vain yksin kertaisesti ollut aikaa tai kärsivällisyyttä alkaa miettimään, joka kerta kun haluaisin ottaa valokuvan, että onko tämä kuva nyt varmasti tarkka. Kuitenkin tuon manuaalitarkennuksen kanssa jouduin elämään ehkä tuskaisimman kuukauden ikinä sillä en osannut millään päättää minkä ihmeen objektiivin minä nyt ostan tuon tilalle? 

 
Vaihtoehtoni uudelle objektiiville eivät ehkä olleet kaikista helpoimmat kun yrität miettiä ensimmäisen objektiivin hankintaa varsinkin kun sinun pitäisi yrittää löytää loistava perus objektiivi joka sopisi kokoaikaiseen kuvaamiseen, nimittäin päätin, että tuo yleisobjektiivini saa jäädä nyt hyvin vähäiselle käytölle. Vaihtoehtoni olisivat olleet ehkä vähän helpommat uuden objektiivin ostossa, jos olisin voinut hankkia yleisobjektiivini kaveriksi jonkin toisen objektiivin. Tämmöiseen minulta löytyikin vaikka kuinka monta vaihtoehtoa!  
Minulta ei vain löytynyt yhtään sellaista vaihtoehtoa, joka sopisi joka päiväiseen arkikuvaamiseen ja olisi kuitenkin jokin eri objekti kuin tuo yleisobjektini, koska en kuitenkaan halunnut ostaa siitä uutena vaan halusin satsata kokonaan uuteen yksilöön. 

 
Takki → Vila  
Huivi → Forever 21 
Laukku → Danielle Nicole  
Kengät → Dinsko 
Paita → Bikbok 
Housut → Zara 

Kuukauden minä sitten pähkäilin ja mietin, että mitä ihmettä minä nyt ostaisin ja minkälainen objektiivi nyt oikeasti olisi minun käyttööni paras. Lopulta yhtenä maanantai aamuna ihan vain vahingossa löysin tämän canonin efs 24 mm pancake linssin, joka sitten päätyikin pienen tutkimustyön pohjalta ostoskoriini. Ja kieltämättä nyt kun olen päässyt tätä itse testaamaan omassa käytössäni (tosin vasta yhden kerran kunnolla), olen kerrassaan rakastunut tähän. Tämän ja yleisobjektiivini välillä on kyllä huomattavissa hurja laatu ero kuvissa mutta niin on myös koossakin. Nyt kamerani mahtuu melkein aina mukaan käsilaukussani eikä se painakkaan juuri edes mitään kun taas aikasemmin kamerani vei suuren tilan laukustani ja sitä oli raskasta kantaa mukana koko päivän. 


Nämä yllä olevat räpsyt ovat tosissaan otettu tällä uudella objektiivillani kun keskiviikkona  pyörähdimme helsingissä. Sää tosin ei ihan suosinut meitä tässä ensimmäisessä objektin testikerrassa ihanan harmaan ja sateisen ilman takia, mutta ainakin itse huomaan kuvissa jo nyt ensimmäistä kertaa tällä objektiivilla kuvatessa eron kuvan laadussa verrattuna aikaisempaan. Nyt kun pääsen vielä testailemaan tätä objektia muutaman kerran lisää ja näkemään mihin kaikkeen se oikeasti pystyy niin olen aivan varma, että yleisobjektiivini unohtuu pölyyntymään jonnekki hyllyn reunalle ja tästä tulee uusi rakkauteni 💗📷 

sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2017

Terveellinen aamupala

Pari viikkoa sitten etsiskelin pinterestistä helppoja aamupala reseptejä, koska halusin vaihtelun vuoksi kokeilla jotain uudenlaista aamupalaa. Vastaani tulikin hyvin monta erilaista reseptiä proteiinipannukakuista. Päätin sitten kokeilla näistä ohjeista sitä kaikkein helpointa mihin tarvitsi vain kolme raaka-ainetta, jotka kaikki ovat sellaisia, että ne varmasti löytyvät jokaisen keittiöstä. Tätä reseptiä helpompaa aamupala ohjetta ei varmasti ole olemassakaan sillä koko aamupalan tekemiseen menee alle 10 minuuttia ja kaiken lisäksi se on vielä terveellinen ja täyttävä aamupala vaihtoehto.


Proteiinipamnukakkuihin tarvitset:  
2 banaania 
2 kananmunaa 
1/2 tl leivinjauhetta 
1/2 dl proteiinijauhetta (halutessassi)

 
Itse lisään monesti vielä pannukakkujen päälle hunajaa sekä jonkinlaisia marjoja tai hedelmiä. Yksistäänkin ilman mitään lisukkeita nämä maistuvat erittäin hyvälle, ottaen huomioon, että niissä on käytetty vain 3 tai 4 raaka-ainetta!  

Tein näitä proteiinipannukakkuja itselleni aamupalaksi tiistaina, jotta sain nauttia oikein "special" aamupalasta syntymäpäivänäni. Ei tämä kuitenkaan ole enään mikään erityisen "special" aamupala minulle, koska näitä tulee nykyään tehtyä hyvinkin usein aamupalaksi tai välipalaksi ihan vain niiden helppouden takia.    
Jos siis etsit helppoa ja terveellistä aamupala reseptiä itsellesi niin ehdottomasti kokeile tätä! Varsinkin jos jääkaapistasi löytyy muutama tummunut banaani nämä ovat niiden pelastus → banaanit eivät joudu hukkaan ja saat itsellesi siinä samalla maukkaan aamupalan ☕