lauantaina, maaliskuuta 05, 2016

Wanhat 2016

Nyt siitäkin on jo kaksi viikkoa kun kirjoitin teille tänne vähän viime hetken tunnelmia ennen vanhoja. Silloin oli kyllä pieni muotoinen paniikki ja jännitys päällä tulevasta päivästä kun ei yhtään tiennyt mitä tulisi odottaa. Lopulta kaikki panikointi oli kuitenkin aivan turhaa, koska vanhojen päiväni meni aivan täydellisesti! En mokannut mitenkään suuremmin tansseissa eikä minulle tullut minkään laista puku ongelmaakaan. Mikään painajais unistani ei sitten loppujen lopuksi käynyt toteen ollenkaan. Koko päivästä tuli erittäin ikimuistoinen tapahtuma ja tämä ihana hetki muistettiin ikuistaa kamerallenikin useamman sadan kuvan kerra. Tuota mahtavaa päivää voi siis muistella takaisinkin vielä monen vuoden jälkeenkin. 

 

Kiitos tuosta mahtavasta ja ikimuistoisesta päivästä kuuluu ehdottomasti kaikille ihanille kavereilleni! Ilman heitä tai tanssipariani ei tuo päivä olisi voinut olla mitenkään niin onnistunut kuin se nyt oli. Ensimmäisten tanssien alkaessa jännitys oli erittäin kamalaa, mutta kun ensimmäinen kappale lähti soimaan unohtui tuo kaikki aivan kokonaan ja sen jälkeenkin olikin pelkkää nauttimista koko loppu päivä aina iltaan asti, seuraavan päivän puolelle. Tuo päivä oli kyllä yksi niistä täydellisistä hetkistä mitä elämässä pääsee kokemaan ja se oli todellakin kokemisen arvoinen